Fuusioita, hutikuteja ja virityksiä: suomalaisen jalkapallon fuusioseurojen ja uusiojoukkueiden lyhyt historia osa 1
Tässä kirjoituksessa paneudumme suomalaisen jalkapallon fuusioihin, hutikuteihin ja virityksiin, joista merkittävä osa painui aikanaan unhon alhoon. Fuusioseuroille ja pystymetsästä polkaistujen joukkueiden tarina noudattaa melko lailla samaa kaavaa. Toiminta aloitetaan kovalla rytinällä ja isolla metelillä, mutta lyhyen uhoamisen jälkeen toiminta lakkaa viimeistään siinä vaiheessa, kun rahat loppuvat. Nämä tarinat ovat hyvä esimerkki siitä miten seurojen toimintaa pystytään tuhoamaan lyhyen aikavälin satsauksilla ja olemattomalla suunnittelulla. Pelkästään iso lompakko, tähtihankinnat ja valtavat puitteet eivät riitä jalkapallojoukkueen perustamiseen ja pyörittämiseen.
Tarina alkaa Päämajakaupungissa Mikkelissä, jossa futisperinteitä kunnioittavassa kaupungissa pykäistiin käyntiin vuonna 1998 projekti nimeltä FC Mikkeli.
![]() |
| (Fuusioseura FC Mikkeli oli logoa myöten karmea toteutus.) |
FC Mikkeli
FC Mikkeli on viritys, josta ei mielellään puhuta varsinkaan mikkeliläisissä piireissä. Eikä ihme sillä fuusioseuran tarina oli tuhoon tuomittu jo alusta alkaen. Päätös fuusioseuran toiminnan aloittamisesta tehtiin vuonna 1998 ja koko touhu tuli päätökseen vuonna 2001. Tai oikeastaan toimintaa ei virallisesti päätetty vaan se lakkasi vain olemasta muutaman kauden Miesten Ykkösessä pyristelyn jälkeen.
Taloudellisesta kantilta mikkeliläisen futiksen fuusio ei sinällään ollut huono idea, sillä pääsarjasta pudonnut Mikkelin Palloilijat oli pudonnut ykkösdivisoonan keskikastiin ja entisen mestaruussarjan legendan MiPK:n perinteitä kantanut Miki pyristeli kakkosdivarissa. Mutta kun toimintaa alkoivat pyörittää jalkapallosta mitään tajuamattomat henkilöt ja seuraan hankittiin uransa ehtoopuolella olevia jyriä. Lisäksi joukkueeseen hankittiin ulkomaalaisvahvistuksia, joiden pelilliset ansiot eivät sinällään olleet huonoimmasta päästä, mutta nämä satsaukset tehtiin paikallisen junnutoiminnan kustannuksella.
Eniten fuusiosta kärsivät juuri mikkeliläiset futisjunnut, jotka unohdettiin fuusiossa täysin. Lahjakkaimmat juniorit joko lopettivat tai siirtyivät muualle. Edustukseen haalittiin keskinkertaisuuksia sen sijaan, että oltaisiin satsattu omiin lahjakkaisiin junioreihin. Mikkeliläiset juniorit olivat kahmineet mestaruuksia 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa, mutta heistä ei oikeastaan kukaan päässyt FC Mikkelin edustusjoukkueeseen.
Mitä näihin fuusioihin tulee, niin jokainen mikkeliläisestä jalkapallosta perillä oleva tietää, että kaupungin seuratoiminta oli perinteisesti kahtiajakautunut porvariseura Mikkelin Palloilijoihin ja työväenjoukkue Mikkelin Kissoihin. Oikeastaan jalkapallokulttuurin suola on vastaava kahtiajakautuminen, joten tällaisista lähtökohdista väsätty muoviseura on aikamoista utopiaa. FC Mikkelin kohtaloksi muodostui oikeastaan se, että MP:n ja MiKi:n seuratoimijat jäivät toimimaan omassa rauhassaan eikä fuusioseura FCM juurikaan näissä kahvipöydissä hetkauttanut.
Tämä oli oikeastaan myös mikkeliläisen jalkapalloilun onni, sillä FC Mikkelin korttitalon romahtamisen jälkeen sekä MP että Miki pystyivät nopeasti jatkamaan toimintaansa edustustasolla vuonna 2002.
No onko pelistä mitään mainittavaa? Eipä juuri. Kahden ensimmäisen kauden aikana FC Mikkeli pärjäsi kohtuullisesti pelillisesti ajatellen, mutta nousukarsintalohkossa kunto romahti. Vuonna 2001 nähtiin sitten romahdus, kun avainpelaajiaan menettänyt FC Mikkeli hävisi putoamiskarsinnan PP-70:aa vastaan syksyisellä Urskilla. Seuraavalla kaudella Mikkelin Palloilijat otti ruorin paikan mikkeliläisessä futiksessa ja vuonna 2003 MP pelasikin jo Ykköstä. Mikkelin Kissojen (nyk. Mikkelin Pallo-Kissat) kohtalona on ollut sittemmin hissijoukkueena sinnittely. Kissat tosin pysyttelivät pitkään Kakkosen keskikastin joukkueena, kunnes putosi Kolmoseen vuonna 2021.
FC Mikkelin farssista ei juuri jäänyt mitään käteen ja voidaan rehellisesti sanoa, että fuusioseura jätti syvät arvet mikkeliläiseen jalkapalloelämään. Pahimman kolauksen Mikkelin futis koki fuusioseikkailun myötä, kun merkittävät jalkapalloelämän toimijat ja rahoittajat veivät rahansa muualle. FC Mikkelin sotkuja paikkailtiin pitkälti aina 2010-luvun loppuun asti, mutta pikkuhiljaa toiminta alkoi piristyä ja Mikkelin Palloilijat haastaa nyt Miesten Ykkösen keskikastissa. Urskissa riittää taas menoa ja meininkiä.
Sanottakoon vielä, että FC Mikkelin toiminnan tueksi perustettiin Mikkelin Pallo (MiPa), joka saa kantaa kyseenalaisen kunnian kaikkien aikojen hirveimmästä logosta. Tästä farmikyhäelmästä suunnattiin sitten pääosin muualle eikä edustusjoukkueeseen. Olisi kiva tietää onko tätä FCM:n ja MiPan fanikamaa jossain vintillä vielä tallella?
FC Mikkelin pelaajistosta mainittakoon ulkomaalaisvahvistukset David Hunter ja Mihal Matvejev sekä kotimaisista Marko Niiranen.
Mikkelin futissekoilu on esimerkki siitä miten asiat voivat mennä todella retuperälle huonon johtamisen, avokätisen rahankäytön ja surkean pelaajapolitiikan takia. Minkäänlaista taustatyötä FC Mikkelin hyväksi ei tehty ja vanhat jäärät Mikkelin Palloilijoissa ja Mikkelin Kissoissa jäivät taustoille niille sijoilleen. Niin kuin edellä on jo todettu, niin jalkapalloromantikolle tällainen vastakkainasettelu on pelkästään positiivinen asia.
Yksi asia FC Mikkelin puolesta on sanottava. Mikkeliläinen jalkapallo oli taloudellisissa vaikeuksissa jo 1990-luvun puolessavälissä ja Mikkelin Palloilijat olivat pudonneet Veikkausliigasta vaikean kauden jälkeen vuonna 1996. Mikkelin Kissat puolestaan pyristeli Mikkelin kakkosseurana ja oli noussut MiPK:n konkurssin raunioilta. Mikkeliläinen jalkapallo tarvitsi siis piristysruisketta ja hyvin toteutettuna fuusiolla olisikin ehkä voitu saada jotain aikaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti